Oppiläksyjä tyttäriltä äideille

"Miksi sä äiti meikkaat?"

Seitsemänvuotias tyttäreni on kysynyt minulta useasti että ”miksi sä äiti meikkaat?” Kysymys on aiheuttanut minussa yleensä kiusaantuneen olon ja vastaus on ollut jotain epämääräistä, minkä tarkoitus on ollut lähinnä väistää kysymys. 

Jokin aika sitten hän esitti sen taas. Selkeä vastaus nousi mieleeni ja osui niinkuin sorkkarauta takaraivoon.

”Että näyttäisin kauniimmalta kuin ajattelen olevani, että näyttäisin enemmän kauneusstandardeihin sopivammalta. Että minua pidettäisiin kauniina” 

Vastaus tyhjensi minut hetkeksi täysin tyhjäksi. En tiennyt miten muotoilen sen tyttärelleni tai mitä ylipäätään sanon hänelle ja päästin suustani:

 ” Koska jostain syystä olen luullut etten ole tarpeeksi kaunis ja näin näyttäisin jotenkin kauniimmalta kuin olen.” 

Tyttäreni oli hetken hiljaa ja sanoi: ”No nyt sä tiedät paremmin.” Jos jotain jäi aikaisemmin siivoamatta nurkista - nyt tuli ultrapuhdasta. Vedin viimeiset vedot ripsiväriä ja laitoin meikit pois.

Tästä on nyt joitain viikkoja ja sisälläni häilähti hetkisen ajatus että lopetanko nyt meikkaamisen kokonaan? En usko että se on ratkaisu tähän kysymykseen, kuten harvoin mikään äärilaidan liike ta että sei edes lopulta on asian ydin. Mutta se on muuttanut suhtautumistani omaan kauneuteeni ja kauneuteen ylipäätään. 

Liikun edelleen meikittä ja meikillä, mutta jotain hyvin olennaista on muuttunut ymmärryksessäni. Oivallus poltti uskomukseni kauneusstandardeista tuhkaksi ja kirkasti takkuisia rakenteita, mitkä eivät palvelleet minua. Oivallus toi päivänvaloon kohdan, missä toimin pelosta ja ajatuksista jotka olin "ostanut" ja uskonut todeksi elämän varrella kauneusihanteisiin liittyen. Rakenteisiin mitä en ollut halunnut nähdä, koska mielessäni niihin liittyi voimakas tunne omasta arvottomuudesta ja riittämättömyydestä.

 Tästä uudesta ymmärryksestä se kuitenkin näyttää ihmisyydeltä. Näkymätön tulee näkyväksi vasta kuin kun ymmärrämme paremmin, vasta kun suostumme näkemään ja antautumaan mahdollisuudelle tuntea kaikki ne tunteet mitkä nousevat, myös ne häpeän ja olen ollut väärässä tai idiootti-tunteet. 

Tärkeää tästä tekee se, että jälleen kerran jokin hassu vanha ja huonosti palveleva uskomusvääristymä - autopilotti tuli näkyväksi. Yksi ”ajattele laatikon ulkopuolelta”-laatikon syrjä mureni. Laajenin ja tulin vapaammaksi elämään elämää enemmän todellisuudesta ja tietoisuudesta käsin. 

Ja jälleen kerran ymmärrän paremmin miten todellisuus on kauniimpi ja ystävällisempi kuin yksikään ajatukseni siitä. Minun ei tarvitse kuvitella kauniimpaa ja parempaa maailmaa. Voin uskomus uskomukselta riisua rumat ajatukseni elämästä ja elää enemmän kosketuksissa tähän ihmeeseen, kauniimpaan kuin yksikään ajatukseni siitä.

Oleellista ei ole se meikkaanko vai enkö meikkaa, vaan se toiminko hereillä vai uskomuspilotilla - ”unessa”. 

Haluan olla täysin hereillä, elää jokaisella solulla tätä ainutlaatuista ihmettä nimeltä elämä.